Kaikki säännöt on tehty noudatettaviksi. Yleensä sääntöjen rikkominen johtaa vakavaan varoitukseen ja toisesta varoituksesta paikalta poistamiseen. On kuitenkin mahdollista, että rikkomus johtaa välittömästi paikalta poistamiseen mikäli rikkomus on todella räikeä.
Jos henkilöltä löydetään tapahtuman aikana alkoholia tai kiellettyjä päihteitä hänet poistetaan välittömästi tapahtumasta ilman varoituksia. Tämä koskee AIVAN POIKKEUKSETTA kaikkia.
Tapahtuman alussa suoritetaan lyhyt tarkastus jonka yhteydessä tarkastetaan asiakkaiden laukut ja reput kiellettyjen aineiden varalta. Tarkastus suoritetaan kaikkien turvallisuuden takaamiseksi. Kiitämme kärsivällisyydestä tarkastuksen suhteen!
Tupakointi tapahtumapaikalla (sisätiloissa) on ehdottomasti kiellettyä. Tupakointi tapahtuu vain siihen osoitetulla paikalla.
Kiellettyjä asioita ovat:
Verkon liikennettä tarkkaillaan, joten sääntöjen rikkojat kyllä löydetään tavalla tai toisella. Mikäli havaitset verkossa jotain sääntöjen vastaista käytöstä, olet velvollinen ottamaan yhteyttä järjestäjiin. Järjestäjät eivät kuitenkaan voi ottaa mitään vastuuta verkossa tapahtuvasta liikenteestä.
Kaikki lanittajat tervetulleita! Tule kokemaan ikimuistoinen lanikokemus Kainuun sydämessä, GOLleilla!
IlmoittautumaanIlmoittautunut jo?
Kirjaudu sisään